ROBIT OYJ:N VUOSIKERTOMUS 2023 ON JULKAISTU

Robit Oyj:n vuoden 2023 vuosikertomus, selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä sekä palkitsemisraportti vuodelta 2023 on tänään julkaistu suomeksi ja englanniksi pdf-muodossa yhtiön verkkosivuilla osoitteessa https://www.robitgroup.com/investor/taloudellinen-informaatio/.

Vuosikertomus sisältää hallituksen toimintakertomuksen sekä vuoden 2023 tilinpäätöksen. Tilinpäätös sisältää konsernitilinpäätöksen, emoyhtiön tilinpäätöksen ja tilintarkastuskertomuksen.

Robit Oyj:n päivitetty palkitsemispolitiikka on myös julkaistu tänään edellä mainituilla verkkosivuilla.

Tutustu vuosikertomukseemme: Vuosikertomus-2023.pdf (robitgroup.com)

RÄJÄYTYSKOULUTUSTA COSTA RICASSA

Explotec on Keski-Amerikan johtavia räjähteiden ja kaivostyökalujen toimittajia. Costa Rican päämajastaan käsin se on luonut tuotteilleen tehokkaan jakeluverkoston Nicaraguaan, Hondurasiin, El Salvadoriin ja Guatemalaan. Explotec järjestää myös koulutusta asiakkailleen.

Tuorein koulutustapahtuma järjestettiin Costa Ricassa marraskuussa 2023. Poraukseen ja räjäytykseen keskittyvä seminaari pidettiin Radisson San Jose -hotellissa ja siihen saapui 115 osallistujaa eri puolilta Keski-Amerikkaa.

Asiantuntijana toimi muun muassa Robitin Drillmaster Juan Padilla, joka kertoi esimerkkejä ja esitteli parhaita käytäntöjä poratyökalujen valinnassa ja laitteiden käyttöönotossa. Puhujaksi oli valittu myös Emilio López-Jimeno, tunnettu luennoitsija ja räjäytysasiantuntija, joka käsitteli oikeiden poraparametrien tärkeyttä tehokkaassa räjäytyksessä.

“Robitilla on tällaisissa tapahtumissa iso rooli. Asiakkaidemme asiantuntemus kehittyy, mikä taas auttaa heitä kasvattamaan yrityksiensä markkinaosuutta poratyökaluissa”, sanoo Carlos Alarcón Álvarez, Explotecin Technical Manager.

Tapahtuman muita puhujia olivat Luis Carlos, joka puhui räjäytyskuvion optimoinnista, panostuksesta ja rikkoutumisen tehostamisesta; Pedro Chaves kertoi pre-cut-menetelmästä kaivosten ja vesivoimaprojektien räjäytyksissä; Álvaro Rodríguez esitteli hyviä esimerkkejä räjäytyskuvioiden optimoinnista ja kustannussäästöistä; Carlos Alarcón puhui Royex-kivenmurskausjärjestelmästä perinteisen murskaamisen vaihtoehtona.

Kuvassa vasemmalta: Luis Carlos, Carlos Alarcón ja CEO Daniel Cruz (Explotec); Juan Padilla (Robit); Emilio López-Jimeno, Pedro Chaves ja Álvaro Rodríguez (Explotec).

TALVI 2023-2024 – HILLAN KAUSIPÄIVÄKIRJA

Robit tukee huippu-urheilua seka lasten ja nuorten liikuntaa. Vuonna 2021 Robit solmi nousevan hiihtolupauksen, lempääläläisen Hilla Niemelän kanssa sponsorointi- ja yhteistyösopimuksen. Hilla on pitänyt Bulletinin lukijoille päiväkirjaa; nyt vuorossa sen neljäs osa.

Kilpailukausi on vihdoin alkanut. Kesän harjoittelu oli kokonaisuudessaan erittäin onnistunutta. Heti alkukaudesta on ollut mukava kiertää kisoissa, kun on tiennyt kehittyneensä.

Kausi starttasi Vuokatin Suomen Cupin sprintissä, jossa heti alusta oli hyvin pirteää menoa, vaikka lumella hiihtoa oli tullut vasta muutama kymmenen kilometriä. Pääsin hiihtämään kaikki neljä hiihtoa, ja sijoituin finaalissa neljänneksi.

Vuokatista matkasin Ylläkselle omalle harjoitusleirille. Siellä sai tehtyä loisto-olosuhteissa hyvää lajiharjoittelua kahden ystäväni kanssa. Vajaan parin viikon jälkeen siirryimme Rukalle, jossa kilpailtiin jälleen Suomen Cupissa. Hyvä sprinttipäivä ja kohtalaisen hyvä distanssipäivä toivat minulle edustuspaikat Rukan maailmancupiin, joka järjestettiin viikko Suomen Cupin jälkeen.

Rukan maailmancup oli alkukauden tärkein tavoite, ja siellä onnistuinkin erityisesti sprintissä. Karsinnassa olin 16:s ja lopputuloksissa sijalla 21. Tämä oli toistaiseksi paras suoritukseni maailmancup-tasolla. Oli erittäin palkitsevaa nähdä, että viime kaudesta on taas kehitytty.

Seuraavan päivän perinteisen 10 km kilpailuun olisin halunnut parempaa onnistumista, mutta sainpa ainakin nautiskella 10 kilometrin edestä U23-cupin vihreässä johtajaliivissä.

Viikkoa myöhemmin kilpailin Imatralla FIS-kisoissa sprintissä ja perinteisen kympillä. Sprintissä annettiin näytöt Trondheimin maailmancupin osakilpailuun, joka kilpaillaan viikko ennen joulua. Voitto Imatran kisoissa lennättikin minut Trondheimiin ja kauden ensimmäiseen ulkomaan maailmancupiin.

Kauden päätavoitteeni on viimeisissä alle 23-vuotiaiden MM-kilpailuissa, jotka järjestetään helmikuussa Planicassa. Odotan innolla, että pääsen kilpailemaan vielä viimeisen kerran nuorten kisoissa, mutta sitä ennen pitää valmistautua ja kaivaa huippuvire esiin…

Hyvää joulua ja menestystä uudelle vuodelle 2024, Hilla

PS. Trondheim oli ihan kiva paikka, voin mennä uudestaankin. Ensimmäistä kertaa maailmancupin vapaan sprintissä top30-sija oli ihan vahvaa suorittamista allekirjoittaneelle. Bonuksena lauantain 20 km skiathlonkin oli yllättävän mukavaa ensikertalaiselle jolla oli alunperin pelkät vapaan välineet mukana koko reissulla.

Agnico Eagle Finland -kunniakirja 2022

Agnico Eagle Finland myönsi 10.10.2023 toistamiseen Robit Finland Oy:lle “Parhaat toimittajamme 2022” -kunniakirjan. Olemme ylpeitä saadessamme tunnustusta yleisesti tasaisesta suoriutumisesta ja etenkin tuotteiden sekä palvelun erinomaisesta laadusta.

Kuvassa vasemmalta Aappo Suvanto, Supply Chain Manager, Tommi Kankkunen, Kittilän kaivoksen johtaja ja Antti Rajanen, talouspäällikkö Agnico Eagle Finlandilta sekä Mervi Kallioinen, Grinding & Drillmaster Service ja Kimmo Kangas, Sales Director Finland Robitilta.

Robit ProTALK – Kimmo Kangas, Myyntijohtaja, Suomi

TOIMENKUVA JA VASTUUALUEET ROBITILLA

Työskentelen Suomen myyntijohtajana ja ensisijaisena tavoitteenani on varmistaa, että asiakkaamme saavat ajallaan markkinoiden parhaat tuotteet ja parasta palvelua, jolloin asiakasuskollisuus ja myyntimme paranevat entisestään. Työskentelen tiiviissä yhteistyössä kunkin myyntipäällikön, SBU-vetäjän, tuotesuunnittelun sekä Robit Lempäälän ja Suutarilan asiakaspalvelutiimien kanssa. Meidän tiimimme on osaava ja yhtenäinen, ja olen ylpeä saadessani olla osa tätä joukkuetta.

KOKEMUS ALALTA

Aloitin urani myynnin parissa noin 30 vuotta sitten. Siitä lähtien olen työskennellyt teknisen myynnin eri rooleissa pääsääntöisesti kaivos- ja metalliteollisuuden parissa. Robitilla olen työskennellyt 6 vuotta. Nykyisessä roolissani on mielenkiintoista tavata uusia asiakkaita eri tuotesegmenteissä. Jokainen asiakkuus ja työmaa on erilainen mikä tuo mukavaa vaihtelua työnkuvaan.

ALAN MARKKINATRENDIT LÄHIVUOSINA

Poralaitteet kehittyvät kovaa vauhtia. Automaation ansiosta poralaitteita voidaan jo nyt operoida etänä ja tämä trendi tulee jatkumaan. Myös laitteiden poravasaroiden ja paineilmakompressoreiden tehot nousevat entisestään, mikä asettaa haasteita myös porakaluston kestävyydelle. Tässä poramestareiden arvo tuotekehitysmielessä kenttäolosuhteissa korostuu entisestään. Asiakkaat ovat entistä kiinnostuneempia reikäsuoruusmittauksesta. Tuottavuuden parannuspaineet ja myös lainsäädännölliset asiat lisäävät asiakkaiden mielenkiintoa asiaa kohtaan.

MITEN ROBIT TUKEE ASIAKKAITAAN SEKÄ HEIDÄN NYKYISIÄ HAASTEITAAN?

Uusi Robit Save -työmaa-auditointikonsepti on hieno mahdollisuus asiakkaille päästä toteamaan Robitin porakaluston erinomainen toimivuus, ja sitä kautta todentamaan tästä syntyvät kustannussäästöt. Lisäksi me panostamme Robitilla laatuun. Panostamme jatkuvasti pienimpienkin yksityiskohtien hiomiseen voidaksemme tarjota asiakkaillemme korkealaatuisia porauksen kulutusosia.

MILLAISENA NÄET VUODET 2023 JA 2024 ROBITIN TOIMINNASSA – MITKÄ OVAT PÄÄLLIMMÄISET ODOTUKSESI ALALLA?

Suomessa toimivissa kaivoksissa on tällä hetkellä meneillään positiivinen vire kokonaislouhintamäärien ollessa entistä suurempia. Myös vireillä olevat kaivoshankkeet nytkähtelevät eteenpäin.

Lisätietoja: Kimmo Kangas, etunimi.sukunimi@robitgroup.com

 

Lue myös muita Robit ProTALK -artikkeleita:

Tervetuloa Maxpoon!

Tule vaihtamaan kuulumiset ja viihtymään Maxpo-osastollemme A35. Paikalla koko Suomen myyntitiimimme sekä laaja kattaus Robitin kulutusosia maa- ja kallioporaukseen.

Maxpo 2023 -messut torstaista lauantaihin 31.8. – 2.9. Hyvinkään lentokentällä on Suomen suurin maarakennus- ja ympäristökoneiden tapahtuma. Se esittelee maarakennus-, ympäristönhoito-, tie- ja talonrakennuskoneita sekä teollisuuden materiaalinkäsittelykoneita kaikissa kokoluokissa. Mukana on yli 230 yritystä!

Rekisteröidy Maxpo-messuille kävijäksi veloituksetta www.maxpo.fi

Lämpimästi tervetuloa!

Robit-tiimi

KEVÄT 2023 – HILLAN KAUSIPÄIVÄKIRJA

Robit tukee huippu-urheilua seka lasten ja nuorten liikuntaa. Vuonna 2021 Robit solmi nousevan hiihtolupauksen, lempääläläisen Hilla Niemelän kanssa sponsorointi- ja yhteistyösopimuksen. Hilla on pitänyt Bulletinin lukijoille päiväkirjaa; nyt vuorossa sen kolmas osa.

Hieno hiihtokausi takana. Ylitin itseni ja odotukseni monella mittarilla, mutta myös jäi paljon hampaankoloon. Tavoitteet kauteen olivat U23 MM-kilpailuissa ja päästä vihdoin kilpailemaan maailmancupissa. Marraskuun alussa kausi lähti vauhdikkaasti liikkeelle, ja kunto oli todella hyvä aikaisempiin kausiin verrattuna. Heti ensimmäisessä kilpailussa sain omaa parasta sijoitustani Suomen Cupissa. Siitä oli hyvä jatkaa.

Alkukauden tarkkailukilpailuiden jälkeen pääsin ensimmäistä kertaa maailmancupiin Rukalle. Pääsin heti ensimmäisessä mc-startissani 30 parhaan joukkoon perinteisen sprintissä. Myös toisena ja kolmantena kilpailupäivänä ylsin 40 parhaan joukkoon. Näiden näyttöjen perusteella minut valittiin hiihtämään maailmancupia ulkomaille. Pääsin ensimmäistä kertaa näkemään, millaista on kiertää ulkomailla. Lillehammerissa perinteisen 20 kilometrillä olin 37:s – positiivinen kokemus vähän pidemmästä matkasta.

Joulukuun tärkeimmät kilpailut olivat Östersundin Skandinavia cup, joka toimi myös katsastuskisana Kanadan U23 MM-kilpailuihin. Sain erinomaisen sprinttipäivän ja sijoituin kovatasoisessa kilpailussa 11:nneksi. Joulukuussa tuli paljon harjoittelua, koska tammikuussa oli edessä pitkä kisareissu.

Aloitin syksyllä opiskelut Tampereen yliopistossa ympäristö- ja energiatekniikan alalla, mikä mahdollisti osallistumisen talviuniversiadeihin, jotka vastaavat opiskelijoiden MM-kilpailuja. Tammikuun 9. matkustimme New Yorkin osavaltion Lake Placidiin. Kaksi viikkoa Yhdysvalloissa, 5 kisapäivää ja paljon hienoja kokemuksia. Elämäni ikimuistoisin reissu ja lähtisin koska vain uudestaan! Hiihdin kaksi henkilökohtaista kultaa: 5 km perinteisellä ja 5 km vapaalla hiihtotavalla, sekä viestissä ankkuroin Suomen kultajoukkueen maaliin. Meillä oli mieletön ryhmähenki koko reissun ajan, ja varmasti paljolti sen ansiosta koko Suomen joukkue ylsi huippusuorituksiin.

Lake Placidista suoraan Kanadaan U23 MM-kilpailuihin. Pitkistä matkapäivistä huolimatta sain sprinttipäivään hyvän vireen. Kova latautuminen näkyi vähän negatiivisesti karsinnassa, mutta parani erävaiheeseen. Odotettu kisapäivä kuitenkin päättyi ennenaikaisesti kaatumiseen, mikä oli iso pettymys. Hiihdin Kanadassa vielä epäonnistuneen perinteisen 20 km. Viimeinen kisa jäi terveyshuolien takia hiihtämättä.

Neljän viikon Pohjois-Amerikan reissun jälkeen olin todella väsynyt ja kilpailusuoritukset ailahtelivat. Onnistumisiakin tuli: voitin ensimmäiset henkilökohtaiset nuorten SM-kultani, sprintistä ja 10 kilometriltä. Pääsin myös Tallinnan ja Lahden maailmancupiin, mutta niissä minulla ei ollut juuri annettavaa. Vire ei ollut huono, mutta suoritus ei vain ollut lähelläkään omaa tasoa. Kauden kuitenkin kruunasi onnistuminen Inarin SM-viestissä, kun joukkueemme sai SM-hopeaa! Tein loppukauden parhaan suorituksen viestissä tärkeässä paikassa ja päätin kisakauden hymyissä suin.

Uusi harjoittelukausi on hyvässä vauhdissa, ja menestymisen nälkä on vain kasvanut. Kun on saanut tietää miltä tuntuu tuulettaa maalissa voittoa, siihen jää erittäin pahasti koukkuun.

Kiitos Robitille korvaamattomasta tuesta urheilu-urallani!

Terveisin Hilla

ROBIT JA SOTREQ YHTEISTYÖHÖN BRASILIASSA

Robit Oyj ja Sotreq S.A. ovat allekirjoittaneet jälleenmyyjäsopimuksen. Sotreq tulee sopimuksen mukaan edustamaan Robitia ja sen tuotteita Brasiliassa.

Robitin ja Sotreqin yhteistyö tukee osaltaan Robitin tavoitteita laajentaa yhtiön markkinapeittoa sekä vahvistaa sen jälleenmyyjäverkostoa. Brasilia, joka on Latinalaisen Amerikan johtava talousalue ja merkittävä kaivosmaa, tarjoaa tähän erinomaiset mahdollisuudet.

Arto Halonen, toimitusjohtaja, Robit Oyj: “Olemme iloisia alkavasta yhteistyöstä Sotreqin kanssa. Robitin korkealaatuiset tuotteet yhdistettynä Sotreqin vahvaan alueelliseen läsnäoloon, palveluun ja asiakaskuntaan, tarjoavat asiakkaille Brasiliassa vahvan kumppanin porauksen kulutusosatarpeisiin.

Marcelo Orberg, toimitusjohtaja, Sotreq S.A. painottaa: “Uskomme yhteistyön voimaan sekä vahvuuteen, joka syntyy yrityksistä, jotka työskentelevät yhdessä kohti yhteistä päämäärää. Yhteistyössä Robitin kanssa olemme valmiita tarttumaan uusiin haasteisiin sekä jatkamaan kasvumatkaamme Brasilian markkinoilla. Suhtaudumme erittäin luottavaisesti maanalaisen kaivostoiminnan laajentamiseen. Näin ollen, pidämme välttämättömänä lisätä toimintaan huippumodernilla teknologialla tuotettuja kulutusosia, jotka mahdollistavat asiakkaidemme liiketoiminnan tuottavuuden lisäämisen.”

Robit on erikoistunut toimittamaan huippuluokan kulutusosia globaalisti kaivos- ja rakennusteollisuuden tarpeisiin, mahdollistaen asiakkailleen entistä paremman porauskapasiteetin laadusta tinkimättä. Yhtiö pyrkii maailman ykköseksi porauksen kulutusosissa maailmanluokan tuotevalikoimallaan sisältäen Top Hammer -, Down the Hole – ja Geotechnical-ratkaisut, jotka kaikki tunnetaan korkeasta ja todennetusta laadustaan. Lisäksi yhtiön asiantuntijapalvelut varmistavat, että asiakkaat saavuttavat kustannussäästöjä porauksessa.

Sotreqin kehityskulkua kuvastavat yrittäjyys sekä vakaumus, että huippuosaamisen tavoittelu on tie kasvuun. Yhtiö tarjoaa energia-, kaivos-, rakennus- ja infrastruktuurialojen ratkaisujen ja palveluiden johtavana toimittajana laajan valikoiman korkealaatuisia tuotteita, erikoistunutta teknistä tukea sekä integroituja ratkaisuja edistääkseen asiakkaidensa menestymistä. Sotreq on yli 80-vuotias innovaatioyhtiö, joka tarjoaa leasing-palvelujen lisäksi ratkaisuja uusiin ja käytettyihin laitteisiin, teknologiaa sekä erikoistunutta tuotetukea. Yhtiö on virallinen Cat-jälleenmyyjä, jolla on yli 50 toimipistettä kattaen yli 90 prosenttia Brasilian maantieteellisistä markkinoista. Sotreq palvelee rakennus-, kaivos-, maatalous-, energia, metsätalous-, teollisuus-, öljy- ja kaasuteollisuuden sekä merenkulkualan markkinasegmenttejä huippuosaavalla teknisellä tiimillään. Lisätietoja www.sotreq.com.br.

Lisätietoja:

Arto Halonen, toimitusjohtaja, Robit Oyj, arto.halonen@robitgroup.com
Arthur Assis, kaupallinen johtaja, Sotreq S.A., arthur.assis@sotreq.com.br

ROBIT OYJ
Arto Halonen

Kuva vasemmalta: Arto Halonen, toimitusjohtaja, Robit Oyj ja Marcelo Orberg, toimitusjohtaja, Sotreq S.A.

ROBIT UUDISTAA HALLITUSTAAN

Robitin yhtiökokous on 15.3.2023 päättänyt nimetä vuorineuvos Lasse Ahon hallituksen jäseneksi. Hänellä on 18 vuoden kokemus Olvi Oyj:n toimitusjohtajana, jona aikana Olvi Oyj on kasvanut erittäin voimakkaasti. Aho tuo Robitiin vahvaa osaamista kasvuyhtiön johtamiseen. Lisäksi hän tuo kuluttajaliiketoimen myynnin, markkinoinnin ja brändin kehittämisen osaamista Robitiin, joka toimii kulutusosasektorilla ja vahvistaa edelleen omaa brändiään kansainvälisillä markkinoilla.

Robitin hallitus on valinnut johtaja Markku Teräsvasaran uudeksi hallituksen puheenjohtajaksi. Hänellä on erittäin pitkä kokemus Robitin liiketoiminta-alueesta. Hän tuo vahvaa osaamista yhtiön pitkän aikavälin kasvustrategian määrittämiseen sekä sen toteuttamiseen globaaleilla markkinoilla.

Yhtiössä yli 30 vuotta toiminut Harri Sjöholm jatkaa hallituksen varapuheenjohtajana.

Näillä päätöksillä Robit varmistaa yhtiön uudistumisen ja haluaa hyödyntää kansainvälisillä porakalustomarkkinoilla olevia mahdollisuuksia entistä tuloksellisemmin.

Kuvassa vasemmalta: Lasse Aho, Markku Teräsvasara, Harri Sjöholm

ROBIT OYJ:N VUOSIKERTOMUS, SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ SEKÄ PALKITSEMISRAPORTTI VUODELTA 2022 ON JULKAISTU

Robit Oyj:n vuoden 2022 vuosikertomus, selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä sekä palkitsemisraportti vuodelta 2022 on tänään julkaistu suomeksi ja englanniksi pdf-muodossa yhtiön verkkosivuilla osoitteessa https://www.robitgroup.com/investor/taloudellinen-informaatio/.

Vuosikertomus sisältää hallituksen toimintakertomuksen sekä vuoden 2022 tilinpäätöksen. Tilinpäätös sisältää konsernitilinpäätöksen, emoyhtiön tilinpäätöksen ja tilintarkastuskertomuksen.

Tutustu vuosikertomukseemme: Robit Oyj vuosikertomus 2022

Kausikooste 2022-2023

Lempäälästä kotoisin oleva Hilla Niemelä on Suomen hiihtopiirien nopeimmin nousevia lupauksia. Loppukesällä 2021 Robit solmi Hillan kanssa sponsorointi- ja yhteistyösopimuksen.

Robit haluaa olla tukemassa paitsi huippu-urheilua, myös lasten ja nuorten liikuntaa. Robitin ja Hillan yhteistyön perustana on yhteinen arvopohja ja yhdessä tuotetut sisällöt. Niissä seurataan Hillan harjoittelua, kilpauraa, kehittymistä, tavoitteita, ajankohtaisia asioita ja tulevaisuuden odotuksia. Hilla teki koosteen alkukaudesta:

Kausi on edennyt siihen pisteeseen, että edessä on pienen joululoman aika. Lomailla ei tosin kerkeä urheilusta, mutta kotona on aikaa palautella ja valmistautua kauden päätavoitteita kohti.

Toukokuussa harjoittelu jäi toissijaiseksi, kun pääsykokeisiin lukeminen vaati valtavasti energiaa. Treenejä tuli, mutta harjoittelin täysin ilman ohjelmaa ja pidin harjoittelun stressittömänä ja vapaamuotoisena. Muutin toukokuussa virallisesti Tampereelle, joka on siitä hetkestä asti tuntunut oikealta ratkaisulta.

Kesäkuussa pääsykokeet olivat ohi ja lähdin Otepäähän leireilemään seurani kanssa. Kuun lopussa oli harjoituskauden ensimmäinen U23 maajoukkueleiri. 

Heinäkuussa harjoittelua kertyi yli 100 tuntia. Paljon onnistuneita harjoituksia ja pystyin tekemään vielä viimeisinä päivinä ennätyksiä testeissä, vaikka harjoituskuormaa oli.

Elokuun alussa leireiltiin taas Vuokatissa U23 ryhmän kanssa. Elokuussa minulla alkoi myös opinnot Tampereen yliopistossa. Kevään pääsykoelukemiset toivat minulle opiskelupaikan ja tällä hetkellä opiskelen ympäristö- ja biotekniikkaa urheilun lomassa.

Syys- ja lokakuussa kävin säännöllisesti koululla ja harjoitteluakin kertyi mukavasti. Lokakuun lopussa oli lumileiri Vuokatissa ja ensimmäiset hiihtokilometrit lumella alkoi kertyä.

Marraskuun alussa alkoi kilpailukausi Vuokatin Suomen Cupissa. Pääsin varsin hyvään vauhtiin molempina kisapäivinä ja alkoi realisoitumaan, että kunto on hyvässä vireessä. Alkukauden kilpailut ovat aina olleet vähän hankalampia mutta hyvä vire sai jatkoa seuraavana viikonloppuna Oloksella. Perinteisen 10 kilometrillä kovatasoisessa kisassa onnistuminen toi minulle edustuspaikan Rukan maailmancuppiin. Viikon päästä Taivalkoskella lunastin lipun myös sprinttiin Rukalle. Ensimmäinen maailmancup-viikonloppuni alkoi hyvin ja etenin sprintissä erävaiheisiin, lopputuloksissa olin 25. Perinteisen kymppi Rukalla oli sijoituksellisesti myös hyvää suorittamista. Rukan onnistuminen toi minulle mahdollisuuden lähteä Lillehammerin maailmancuppiin hiihtämään perinteisen 20km yhteislähtönä. Ehdin olla Rukalta tullessani pari päivää kotona, kunnes lähdin Lillehammeria kohti. Onnistuin tekemään ehjän suorituksen ja sain valtavasti hyvää kokemusta. Lopputuloksissa olin 37.

5 viikonloppua putkeen kilpailuja vaativat harjoittelupätkän Lillehammerin jälkeen. Tämä tarkoittaa minulla siis kilpailutonta viikonloppua. Harjoituspätkän jälkeen lähdin Östersundiin hiihtämään Skandinavia Cuppia (käytännössä b-maailmancup). Perinteisen sprintin karsinnassa olin 6. ja erävaiheisiin sain heti mm. edellistalven sprintin olympiavoittajan. Kova vauhti erässä mahdollisti minulle välierä paikan lucky loser -ajalla. Lopputuloksissa olin 11.

Nyt on hetki aikaa huilata ja tankata energiaa jouluruuasta. Seuraavat tärkeät kilpailut ovat tammikuun puolella. Tammikuun alussa suunnitelmana on lähteä Yhdysvaltojen Lake Placidiin talviuniversiadeihin eli opiskelijoiden mm-kilpailuihin. Pari viikkoa kestävien kisojen jälkeen tarkoituksena on siirtyä Yhdysvalloista suoraan Kanadaan, jossa kauden pääkilpailuni on, eli U23 MM-kilpailut. Kunto on tällä hetkellä parempi kuin koskaan aikaisemmin ja odotan kovasti sitä, että pääsen mittaamaan kuinka korkealle se tänä vuonna riittää.

Terveisin Hilla

ROBIT JA VELJEKSET TOIVANEN OVAT ALLEKIRJOITTANEET PITKÄAIKAISEN YHTEISTYÖSOPIMUKSEN

Robit Oyj ja Veljekset Toivanen Oy ovat allekirjoittaneet pitkäaikaisen yhteistyösopimuksen porakaluston toimittamisesta Sotkamo Silverin hopeakaivokselle Kainuuseen. Robit-porakaluston toimitukset aloitetaan ensimmäisen louhintaurakan käynnistyessä tammikuussa 2023. Veljekset Toivanen toimii Sotkamo Silverin hopeakaivoksen pääurakoitsijana 3 vuoden ja 2 optiovuoden sopimuksella. Robit toimittaa tuotteita myös Endominesin Pampalon kultakaivoksen avolouhoksen avaukseen Ilomantsissa.

Arto Halonen, toimitusjohtaja, Robit: ”Olemme erittäin tyytyväisiä päästessämme rakentamaan pitkäaikaista yhteistyötä Veljekset Toivasen kanssa. Sopimus vahvistaa Robitin asemaa johtavana porakaluston toimittajana Suomessa.”

Ari Keskitalo, kaivostoimintojen päällikkö, Veljekset Toivanen: “Robitin kanssa tehty aiempi yhteistyö on sujunut erinomaisesti, jolle sopimus Sotkamo Silverin porakalustosta oli luonnollinen jatkumo. Lisäksi yrityksemme arvoihin kuuluu paikallisuus, joten Robit kotimaisena toimijana oli helppo valinta.”

Veljekset Toivanen on jo vuodesta 1983 saakka toiminut luotettavana ja innovatiivisena kaivos-, infra- ja teollisuuspalvelujen tarjoajana. Yhtiö palvelee asiakkaitaan muun muassa tuotannon tukena maanalaisissa kaivoksissa sekä avolouhoksilla. Lisätietoja osoitteessa www.toivanengroup.com.

Robit on kaivos- ja rakennusmarkkinoiden kulutusosien asiantuntija. Korkealaatuiset Top Hammer-, Down the Hole- ja Geotechnical-tuotteet ja asiantuntevat palvelut tuovat asiakkaille säästöjä porauskustannuksissa. Yhtiöllä on omat myynti- ja palvelupisteet kahdeksassa maassa sekä aktiivinen jälleenmyyjäverkosto, jonka kautta se myy yli 100 maahan. Robitilla on tuotantoyksiköt Suomessa, Etelä-Koreassa, Australiassa ja Englannissa. Robitin osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. Lisätietoja osoitteessa www.robitgroup.com.

Kuva vasemmalta: Kimmo Kangas, Sales Manager Finland, Robit ja Ari Keskitalo, kaivostoimintojen päällikkö, Veljekset Toivanen

Lisätietoja:

Arto Halonen
toimitusjohtaja, Robit Oyj, arto.halonen@robitgroup.com

Ari Keskitalo
kaivostoimintojen päällikkö, Veljekset Toivanen Oy, ari.keskitalo@veljeksettoivanen.fi

Agnico Eagle Finland -kunniakirja

Agnico Eagle Finland myönsi 2.11.2022 Robit Finland Oy:lle “Parhaat toimittajamme 2021” -kunniakirjan. Olemme ylpeitä saadessamme tunnustusta asiakaslähtöisestä toiminnasta ja turvallisuustyöstä. Kunniakirjan vastaanottivat Robitilta Kimmo Kangas, Sales Manager Finland ja Mervi Kallioinen, Grinding & Drillmaster Service.

Robit Rbit™ -porakruunusarja perän- ja tunnelinajoon nyt saatavilla

Yhdistämme kaikki porauksen tärkeimmät elementit, edeten täten syvemmälle nopeammin ja suuremmalla voimalla, samalla vauhdittaen porauksen kulutustarviketeollisuuden kehitystä. Vakiintuneen maailmanlaajuisen yrityksen asemassa meidän tulee jatkuvasti kehittää itseämme ja toimintaamme. Kaikkialla maailmassa, tapauksemme ovat monipuolisempia, tietopohjamme laajempi, kysymyksemme ja työkalumme vastausten löytämiseen älykkäämpiä. Työskentelemme ahkerasti joka päivä, löytääksemme vahvimmat ja älykkäimmät ratkaisut poran ja kiven väliin, jotta voimme tarjota arvostetuille asiakkaillemme ainoastaan parasta. Tämä kaikki on Robit® Rbit™:n ytimessä.

Viime vuoden alussa Robit toi markkinoille Rbit™ -sarjan suuremman pään, yli 60 mm halkaisijoilla varustetut kruunut. Nyt pystymme tarjoamaan täyden sarjan perän- ja tunnelinajon tarpeisiin, julkistaessamme koot välillä 32 mm (1¼”) – 57 mm (2¼”).

Rbit™:n myötä keskitymme auttamaan asiakkaitamme vähentämään porauksen kokonaiskustannuksia suuremman tunkeutumisnopeuden ja matalamman metrihinnan avulla.

Rbit™ -sarjan (koot 32 mm – 57 mm) uusiin ominaisuuksiin sisältyy:

  • Optimoitu nastojen asettelu, joka takaa maksimoidun energian siirron ja kontaktin kiveen.
  • Huuhtelureikien optimoitu sijoittelu mahdollistaa paremman huuhtelun, sekä jopa paremman tunkeutumisnopeuden (ROP).
  • Uudelleen suunnitellut leveämmät huuhtelu-urat, jotka laajemman tilansa ansiosta tarjoavat paremman virtauksen poraussoijan huuhteluun.

Numeeriset virtausdynamiikkasimulaatiot (Computational Fluid Dynamics, CFD) osoittavat uuden Rbit™ -sarjan tehokkaat huuhteluominaisuudet.

ROBIT® RBIT™ -SARJA – UUSIA INNOVAATIOITA PORAKRUUNUIHIN PERÄN- JA TUNNELINAJOON

1.  Optimoitu nastojen asettelu kontaktin maksimoimiseksi

  • Älykäs nastojen konfigurointi → Optimoitu kiven murtumisdynamiikka

2.  Leveämmät huuhtelu-urat poraussoijan tehokkaampaan huuhteluun

  • Parannettu huuhtelu → Maksimoitu huuhteluteho

3.  Huuhtelureikien optimoitu sijoittelu auttaa poistamaan poraussoijan paremmin

  • Parannettu huuhtelu → Maksimoitu huuhteluteho

Voit katsoa videon YouTube -kanavaltamme: Robit Rbit Series for Drifting and Tunneling

Lataa esite täältä: Robit Top Hammer Product Catalogue 8-2022